Perhesuunnittelua

Minun on aika pamahtaa taas paksuksi. Kuulemma.

Pakkauksen mielestä kun on ihan paskaa, kun "kaikkien muiden tai ainaski tosi monien äidit" ovat just saaneet vauvan tai "ainakin niillä on vauva mahassa, niin että mäkin haluun vauvan!"

Olen yrittänyt vakuuttaa, ettei se aina niin herkkua ole olla perheessä, jossa on monta lasta ja varsinkaan, jos se toinen on kuolaava ja paskanhajuinen rääkyjä. Ei toimi. Pakkausta ei kuulemma kakan haju haittaa ja hän voi kuulemma leikittää vauvaa, ettei se itke (Daa-aa).

Sitten olen kertonut, että on aika kivaa olla ainoa lapsi, kun ei tarvitse jakaa mitään ja sitä rataa. Ei toimi. Pakkaus kuulemma mielellään jakaa omat lelunsa vauvan kanssa. Ja hänellähän on niitä vanhoja leluja, joilla hän ei enää muutenkaan leiki.

Kerroin myös, että ikänikin (43) on vähän este, ja että sillä vauvalla pitäisi olla isäkin. Että ettei sitä tosta noin vaan vauvamahaa kasvateta. Ei toimi. Iälleni huiskautetaan kärsimättömästi käsivartta ikään kuin se olisi täysin triviaali pikku yksityiskohta ja Pakkaus viittaa kintaalla myös miehen puuttumiselle. Hän on täysin vannoutunut siitä, että voin halutessani aivan hyvin taluttaa pihalta kenet tahansa ukon meille lapsia tekemään tyyliin "NO HANKITAAN SIT SE MIES!" Penskalla on todennäköisesti mielessä lapsentekoprosessi, jota hän aivan hyvin voisi seurata vierestä samalla kuin minä ja "se mies" pitäisimme toisiamme kädestä ja vaihtaisimme siemeniä koeputkissa tai vastaavissa.

Viimeksi mainitun kohdan esille ottaminen aiheuttaa väistämättä myös sen saman kysymysvyöryn, jota olen vielä toistaiseksi menestyksekkäästi vältellyt: "Miten se siemen menee sinne äidin massuun?!", "Pannaanko se siemen suuhun!?", "Missä se iskän siemen on!?", "Mistä se otetaan!?"
Viimeksi sain Pakkauksen suun tukkoon sillä tosiseikalla, että vauvat tulevat "pempusta". Riemu oli käsittämätön ja huikea. PEMPUSTA!? Sitä ihmetellessä onneksi unohtuivat sitten ne siemenet. Toistaiseksi.

Pahinta kuitenkin on, että tämä säännöllisin väliajoin esille tuotu keskustelunaihe on viime aikoina ottanut mielessäni vähän tuulta alleen. Olen saanut itseni kiinni miettimästä, että voisi kuitenkin olla kivaa saada vielä toinen lapsi.  Jepujee, nythän tässä onkin ihan paras aika lapsentekoon! Ilman miestä, puolikuntoisena ja biologisen kellon vedellessä viimeisiään.

Pistetään mokoma hourailu sen biologisen kellon piikkiin. Se varmasti alkaa olla paniikissa eikä tiedä mitä tekee. Onneksi se lakkaa kohta lyömästä kokonaan.